sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Tarpeeksi tai liikaa







Tansijoiden kevätnäytös oli taide-elämys: pienet ja suuret tanssijat, baletti, nykytanssi ja breikki, kekseliäät koreografiat, puvut, valot, musiikin valinnat - kaikki osui just kohdalleen. Mitä siihen tarvitaan? Taitavat opettajat, innokkaat oppilaat ja innostuneet vapaaehtoiset, he sen tekivät.

Illalla työkavereiden kanssa Juha Tapion keikalle. Jossain elämäni vaiheessa kuuntelin paljon Juha Tapion musiikkia. Nyt huomasin: se aika on ohi.

Kunnon pyörälenkki aamulla ja toinen lenkki Kuopiossa. Nyt illalla olisi ollut oikea huhtikuun valo, mutta en jaksa lähteä ulos... näin vanhaksi olen tullut: ei tämän kummempaa tapahtumaa ja olen ihan naatti.

Vielä pitäisi keksiä naamiaisasu huomiseksi....Miksi toisilla on huomenna vapaapäivä?

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Pieni iltalenkki


 


Kävin tosiaan kissan kanssa lenkillä ja ulkona oli raikas ja ihana huhtikuun ilta. Tällaisia iltoja olen kaivannut.

Lunta on vielä aika paljon....

Aika kiitää...


                                                                          
Huhtikuu on kohta ohi eikä huhtikuun kirkasta valoa tullut. Tuli sadepäiviä ja harmaita säitä, sumuisia iltoja ja tuhruisia aamuja. Luntakin on vielä...



Ei harmita, vaikka viikonloppu meni kuvanveistossa (kuvassa oma lempparini, joka ei ollut oma työni) ja päivät töissä. Koulun jälkeen olen vaihtanut toiseen työpisteeseen ja opetellut uutta työtä. Kuinka hiljaista voikaan olla työpaikalla! Saan istua rauhassa koneella ja tehdä työtäni kenenkään häiritsemättä. On siinäkin puolensa, vaikka ei ehkä kokopäivätyönä kumminkaan...olen niin tottunut koulun hulinaan, kaipaisin sitä.


Luin järkyttävän kirjan. Ihmiskauppa on kamalinta rikollisuutta.


Sain Rooman tuliaisina tussipullon ja teriä. En ole aikoihin piirtänyt terällä, olisiko nyt aika?

                                                                                  
Tein simaa. Kahdeksan litraa. Sen pitäisi riittää kolmelle hengelle.

Nyt ulkona on oikea huhtikuun valo. Taidan lähteä vielä käymään ulkona.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Vintillä





Kevätsiivous jatkuu eikä loppua näy. Tänään kierrätyskeskuksen auto kävi hakemassa vanhat keittiön kaapit ja huonekaluja. Ihan kaikkea en raaskinut vieläkään pistää kuormaan. Keinutuolisisarukset saivat jäädä, samoin vanhimmat keittiön kokopuiset kaapit, pesukomuuti ja pari pikkukaappia, kenties jonkun koulukäsityöt. Joka päivä pois yksi säkillinen tavaraa, näin olen päättänyt. Olen huono heittämään tavaraa roskiin, joten kai minun pitää vuokrata uudestaan se kirppispöytä. Vastahan minä maanantaina sen purin....ei järkeä minun touhuissa.

Ilon aiheet tänään: aurinko paistaa kirkkaasti ja keskimmäinen tulee tänä iltana käymään kotona.

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Kevättä?





Satoi lunta ja päivä oli harmaa, kun ajoin töistä kotiin. Toivoin, että tulisi jo kevät, huhtikuun kirkas valo ja ensimmäiset kevätkukat, jotka ilahduttavat enemmän kuin koko kesän kukkaloisto.

Kotiin tultua jatkoin kuitenkin talvivaatteiden pyykkäämistä ja pakkaamista kesävarastoon. Kyllä kevät on kohta täälläkin....

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Uusi viikko


Viikonloppu kului kuvanveiston parissa, samoin menee ensi viikonloppu. Aika kului nopeasti ja kuvanveisto on voimat vievää ja voimauttavaa samaan aikaan niinkuin kaikki taiteellinen toiminta. Riippumatta tuotoksen laadusta. Toivottavaa tietenkin, että tekijä voi olla tyytyväinen myös lopputulokseen.

Uusi viikko alkaa kirpputoripöydän tyhjäämisellä, grafiikan piirin näyttelyn rakentamisella ja romujen kantamisella vintistä. Sain vihdoinkin tilattua kierrätyskeskuksen miehet hakemaan ylimääräiset tavarat.

Nyt vielä opetusta ja opekokous...Mukavaa viikkoa!

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Lontoo 4


Yllätänpä teidät rakkaat lukijani vielä yhdellä Lontoon postauksella. Kuvia olisi vielä moneen, mutta nyt  riittäköön. Tässä kuvia Camdenista, joka sai minut aivan hullaantumaan. Pikkuputiikkeja täynnä persoonallisia vaatteita, koruja, laukkuja, vintage-liikkeitä kaikkine ihanuuksineen, etnisiä ja muita ruokapaikkoja... ja väkeä niin mahdottomasti!





















Kävimme syömässä China Townissa ja sitten palasimme vielä Regent`s Parkiin. Hieno, hieno viimeinen päivä Lontoossa. Ihana kaupunki, toivottavasti voin joskus palata sinne.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Lontoo 3












Oli mielenkiintoista nähdä Lontoon kuuluisia nähtävyyksiä Thamesin suunnasta pikakelauksena. Paattimme kulki aikamoista vauhtia kohti Greenwichiä.

 





Päivän päätteeksi haimme taas iltapalaa Harrodsilta (ei heittomerkkiä minua ohjeistettiin) hotellille. Pienen lepohetken jälkeen olimme valmiit lähtemään pubiin.